Olin viimeisilläni raskaana, reilu 8 kk odotusta oli takana ja elin unelmakodissamme sisälläni kasvavan elämän elinvoimaisuutta, vahvana ja hyvinvoivana. Eräänä lokakuisena sunnuntaipäivänä tein välipalaa keittiömme työtason ääressä ja yllättäen, vailla minkäänlaisia ennusmerkkejä, oikeassa korvassani alkoi äkillinen, kovaääninen ja korkeasointinen vinkuna. Samassa kaikki muut äänet katosivat. Ymmärsin vielä kuulevani toisella korvalla, mutta tietoisuuteni täyttyi tuosta muukalaisäänestä. Hetki oli kuin elokuvan kohtauksesta, jossa päähenkilö joutuu keskelle pommin räjähdystä ja katsoja näkee ja kuulee ruudulta vain tuon ruhjotun päänsisäisen maailman; kaikki on sumuista, epäselvät hahmot heiluvat näkökentässä, korvissa soi tuskallisen kimeästi, puheäänet painuvat kuulumattomiin, sitten silmissä pimenee… Paitsi että minun tajuntani ei hämärtynyt eikä kohtaukseni koskaan loppunutkaan.

Hain pian apua terveydenhuollosta, koska tämä vinkuva tunkeilija vei kuuloni lisäksi kaiken tilan ajatuksiltani ja pakotti minut eristäytymään tavallisista arjen äänistä, elämästä. Terveysaseman vastaanottolääkäri tutki korvani ja testasi ääniraudalla kuuloani. Ulkoisesti kaikki oli kunnossa, vain ääniraudan ääni sai minut hyppimään seinille enkä saanut lääkärin puheesta selvää. Kerroin lääkärille arvioni, että haasteeni kuulon kanssa taisivatkin olla vasta alussa: Samalla kun en enää kuullut kunnolla puheääntä, korostuivat hälyäänet kovina, rikkonaisina, särkevinä ja vääristyneinä. Lääkäri kertoi, että raskauteni oli este kortisonihoidolle, jota muuten olisi voitu kokeilla. Sain lähetteen Novan kuulokeskukseen, ja siihen asti oli siis vain pärjättävä, kunnes selviää, mitä on tehtävissä vai onko mitään.

Alun loppu, vai lopun alku..

Arkemme oli minulle äänimaailman vuoksi liian uuvuttavaa kamppailua ja sen vuoksi puolisoni täytyi hoitaa yksin kaikki hälyiset toiminnot, kuten asioinnit, ruuan valmistamisen, tiskit, siivouksen jne. Jopa oman rakkaan koiran kulkeminen kodin laatta- ja laminaattilattioilla oli minulle tuskallista koettavaa. Korvatulppa korvassani saimme puolisoni kanssa kommunikoitua lähes normaalisti, mitä nyt kävin edelleen säätelemässä mieheni puheäänivoimakkuuksia kesken lauseiden ja pysäytin joskus keskustelut uupuneena pinnistelystä. Päivien kuluessa tunsin vahvemmin, että tämä ei tästä muutu. 

Lopulta pääsin kuulokeskuksen tutkimuksiin, mutta siellä ei mitään selittävää tekijää äkilliselle kuulonalenemalle löydetty, saati osattu kuuloani palauttaa tai tinnitusta helpottaa. Oli siis täysi mysteeri, mistä ja miksi oireeni tulivat. Novan kuulopolilla minua yritettiin lohduttaa, että suurin osa saa kuulonsa takaisin vuoden sisällä kuulonalenemasta. Itse esitin lääkärilleni vahvan epäilyn, että en kuuluisi näihin onnekkaisiin. Varmaksi kuitenkin tiesin, että vaihtoehtoja lähitulevaisuudelleni minulla oli kaksi: pakenen ääniä tai opettelen sietämään niitä. Pakkovalinta osui jälkimmäiseen, sillä lisäähän ääniä oli tulossa, olimmehan kohta saamassa vauvankin. Lopulta tuo kauan odotettu, onnentäyteinen päivä tulikin, ja saimme upean poikalapsen maailmaan.

Vauva + ääniyliherkkyys = kolinaa kuupassa?

Elämä vauva-arjessa kuulonaleneman ja ääniyliherkkyyden kanssa olivat erikoista tasapainoilua äänenvoimakkuuksien optimoinnin ja hälyn sekä melun minimoinnin välillä. Puhumattakaan lakkaamattoman, kovan tinnituksen kanssa elämisestä, yötä päivää. Vauva-arki oli pääsääntöisesti  ihanaa, mutta korvani oireilu vei kohtuuttoman ison osan huomiostani. Stressi ja äänipelko ajoi minut pitämään vauvan tyytyväisenä ja rauhallisena, eli hiljaisena. Ensi kertaa synnytyslaitoksen jälkeen kuulimme vauvan itkunkin vasta reilun 2kk ikäisenä, kun hän joutui pieneen, mutta kivuliaaseen terveydenhuollon toimenpiteeseen. Mitä enemmän aikaa kului korvaoireisena, sen selkeämpää oli, että minulla ei enää ollut paluuta normaaliin arkeen, milloinkaan.

Ajan myötä sain mieltäni hallintaan, hyväksyin äänirasitteet osaksi arkeani ja oma aiempi ammattiosaamiseni toimintaterapeuttina auttoi arkeni uudelleensuunnitelussa. Koti olisi muokattava rajoitteeni kanssa toimivammaksi. Kaikuisa tila korkeine kattoineen ja kovine pintoineen oli siis osa isoa ongelmaa, jonka vuoksi aloin selvittää, mistä voisimme löytää keinoja äänimaailman optimoimiseksi.

Rajoitteisten ratkaisut

Rajoitteet kotimme akustiikan parantamisessa olivat kuitenkin ääniongelmaakin isommat: sisäilmasairastuneina ja kemikaaliyliherkkinä emme voineet huolia kotiimme mitä tahansa ratkaisuja ja materiaaleja. Tämän vuoksi meillä ei ollut juurikaan mattoja tai verhojakaan. Etsiessäni päästöttömiä, luonnonmateriaalista valmistettuja akustiikkalevyjä, olin pudota tuoliltani, kun löysin Konton pintaturvelevyt. Tajusin, että kyseessä on yritys Karviasta, eli omalta lapsuuden kotipaikkakunnaltani! Tunsin jopa yrityksen toimitusjohtajan, Laitilan Samin, entuudestaan.

Otin samantien yhteyttä Samiin, selvitin hänelle äänihaasteeni ja sisäilmarajoitteemme. Ja pian meillä jo olikin käsittelemätöntä  raakaturvelevyä testattavanamme akustiikan parantamiseksi. Ihastuin materiaaliin ikihyväksi! Turvelevy on ihanan pehmoista, huokoista, huopamaista ja lämmintä materiaalia, jota pystyi leikkaamaan terävällä mattopuukolla ja maalaamaan aidolla, päästöttömällä kalkkimaalilla. Levyn reunat sai myös kätevästi suljettua lämpökäsittelyllä, eli silitysraudalla, jotta se pölisisi käsitellessä mahdollisimman vähän.

Levyt leipärahoiksi

Turvelevyn testileikkuut ja -maalailut näyttivät, että levyllä tuntui olevan useita muitakin käyttömahdollisuuksia. Aloin haaveilla siitä, että voisin työstää tätä materiaalia työkseni, jos vain saisin hankittua materiaalia ilman, että varta vasten tarvitsisi tuottaa levyä uutena. Siinä se oli: idea omasta yrityksestä oli syntynyt! Selviteltyäni tuotanto- ja saatavuusasiaa sain vahvistuksen, että turvelevyä tulee kakkoslaatuisena ja voisin sitä Kontolta aina tarvittaessa hankkia. Lisäksi minun piskuista käsityöyritystäni ei koettaisi kilpailijaksi. Tästä keskustelusta muutaman kuukauden kuluttua olin rekisteröinyt MaaSuska -aputoiminimeni.

Turvelevyn myötä syntynyt haaveeni yrittämisestä oli ohimennen ratkaisemassa myös ison kasan tulevaisuuden haasteistani, vaikka lähdin levytarpeillani alun perin vain muokkaamaan kotiympäristöstäni toimivampaa. Nimittäin, ennen yritysidean syntyä tiesin, että kun haluan vanhempainvapaalta palata työelämään, joutuisin palata hälyyn ja meluun. Ajatus tuntui varsin hankalalta, vaikka ajan myötä kuulohaasteeni olivatkin hieman helpottaneet. Aivoni olivat ehtineet sopeutua jatkuvaan tinnitukseen ja ääniyliherkkyyskin oli helpottanut merkittävästi. Kuitenkin koin edelleen kodin ulkopuoliset sosiaaliset tilanteet kuormittavimpina jatkuvan pinnistelyn ja skarppiuden vaatimuksen vuoksi. Yksinyrittämisen ja kotoakäsin työskentelyn ajatus tuntui kaikinpuolin luonnolliselta, ja olihan se tuttua minule jo entuudestaankin.

Minulla on ollut oma urheiluhierontayritys vuodesta 2009, mutta aktiivisena yritys oli vain muutaman vuoden. Tuolta ajalta minulle jäi tunne, että olin jotenkin uomissani saadessani tehdä itselleni ja yritykselleni työtä. Perheessäni, ja entisellä kotipaikkakunnallani Karviassa, yrittäminen on varsin luonnollinen tapa ansaita elanto ja kulttuuri siellä on muutenkin yritysmyönteinen. Tiesin hierontayrityksen toiminnan lopetettuakin, että jossain vaiheessa haluan uudelleen yrittää. Vuosien, elämänkokemuksen ja tiedon lisääntymisen myötä omat elämänarvot ja -tavat toivat kirkkaammat raamit sille, miten täällä elämääni ylipäätään haluan ja aion elää. Siksi tiesin pitkään, että uudessa yrityksessänikin tulee näkymään vahvat elämänarvoni.

Kaiken takana arvot

Vuonna 2012 aloin kyseenalaistaa omia kulutustottumuksiani ja tarkastella materialismin ympäristö- ja yksilövaikutuksia. Kulutuksen alati kiihtyvä tahti alkoi ahdistaa ja halusin pois siitä junasta. Kun sitten päätin vaihtaa tehdasasetuksistani ‘halun ostaa’ tilalle asetuksen ‘tarpeeseen ostaminen’, huomasin omassa hyvinvoinnissanikin merkittävän eron. En ollut tajunnutkaan, mikä piilevä pahoinvointitekijä minuun oli iskostunut, ennen kuin pääsin siitä eroon.

Yhä harkitummat ja tietoisemmat valinnat kuluttaa toivat lisää itsen, ympäristön ja muiden ihmisten ja käsityön arvostusta. Olin jo lapsena ollut kiinnostunut korjailemaan vaatteitani, mutta ajan myötä myös kaikenlainen muu tuunailu, entrailu ja monivaiheinenkin kierrätys tulivat isoksi osaksi arkeani. Huomasin pian arvojeni, arkeni toimintojen ja ajatusmallien tarttumisen lähimpiin kanssakulkijoihin. Oman esimerkin voimaan uskon yrityksenikin osalta ja toivonkin, että yhä enemmän ihmiset työllistäisivät itseään kierrätyksen arvojen hengessä, koska materiaalihan ei tältä pallolta ihan hetkessä lopu!

Koen olevani mielenkiintoisella ja innostavalla matkalla oman yrittäjyyteni kanssa, joskin varsin alussa. Aika näyttää mihin tuuli tämän purren vie ja mitä satamia vielä nähdäänkään. Toivottavasti tarinani tuo lohtua myös muille tinnituksesta ja kuulonalenemasta kärsiville ja antaa toivoa, että elämästä voi kursia varsin miellyttävän kokonaisuuden rajoitteistakin huolimatta. 🙂

Hankasalmella 02/2024